"Enkä ois ikään toivonu, että mun pitää olla lapsistani erossa." Lapsiaan valvotusti tapaavien vanhempien identiteetin rakentuminen

Tutkielmassa tarkastellaan, mitä ja miten valvotusti lapsiaan tapaavat vanhemmat kertovat valvotuista tapaamisista. Tutkielmaa taustoittaa katsaus vanhemmuuteen, isyyden ja äitiyden erilaisuuteen ja perherakenteen muuttumiseen. Lisääntyneet avioerot ja lasten huostaanotot ovat lisänneet lapsistaan erossa asuvien vanhempien määrää. Tutkielman tavoitteena on vanhemmuuden marginaalissa elävien ihmisten oman kokemuksen näkyväksi tekeminen. Teoreettisessa osuudessa esitellään, mitä valvottu tapaaminen tarkoittaa ja millainen on sen lainsäädännöllinen tausta. Tutkielman aineisto koostuu eräässä tapaamispaikassa lapsiaan valvotusti tapaavien neljän isän ja kahden äidin haastatteluista. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, mitä ja miten tapaajavanhemmuudesta puhutaan. Tarkastelun kohteena on tapaajavanhemmuuden erilaisten sosiaalisten rakenteiden näkyviksi ja määritellyiksi tuleminen. Tutkielman tutkimuskysymyksenä on, millaisia luokituksia vanhemmat puheissaan antavat itsestään, lapsistaan, lapsen lähivanhemmasta, viranomaisista, tapaamispaikan henkilökunnasta ja muista ihmisistä. Lähestymistapa on konstruktionistinen, koska tavoitteena on tavoittaa kertomus eletystä elämästä. Kokemuksista kerrottuja tarinoita on analysoitu MCD-analyysin avulla. Tapaajavanhempien puheesta löytyvät kategoriat olivat isä, äiti, lapsi, sijaisvanhempi, sosiaalityöntekijä, tapaamispaikan henkilökunta ja muut vanhemmat. Kategorioista muodostui standardipareja, joihin liittyi oikeuksia ja velvollisuuksia. Kategoriapiirteet kuvasivat kategorioita laadullisesti. Vanhempien kerrontaa on tarkasteltu siten, että vanhempien kokemus lapsen lähivanhemmasta, sosiaalityöntekijästä ja m! uista viranomaisista, tapaamispaikan henkilökunnasta ja muista vanhemmista muodostavat kehyksen, jonka avulla tarkastelu fokusoituu lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen. Tutkimustulosten avulla voidaan todeta, että tapaajavanhempien kokemukset ovat hyvin tilannekohtaisia. Tapaajavanhemmat olivat tyytyväisiä ja onnellisia saadessaan viettää aikaa lapsensa kanssa. Valvottu tapaaminen antoi mahdollisuuden parantaa suhdetta omaan lapseen ja siihen tapaajavanhemmat suhtautuivat positiivisesti. Tapaajavanhemmat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä valvottuihin tapaamisiin vaan toivoivat normaaleja tapaamisia. Tapaajavanhemmat kokivat joutuneensa alisteiseen asemaan ilman omaa syytään. Tapaajavanhempien kuvauksissa tilanne oli jonkin ulkopuolisen aiheuttama, eivätkä he selitelleet omia tekemisiään. Heidän kokemuksensa sosiaalityöntekijöistä oli erittäin negatiivinen. Tutkielman tulosten valossa voidaan todeta, että sosiaalityön käytäntöjen pitäisi antaa kaikille asiakkaille mahdollisuus tuoda omia kokemuksiaan esiin. Aito vuorovaikutus ja kokemus kuulluksi tulemisesta saattaisi edistää asiakkaan mahdollisuutta prosessoida omaa muuttunutta tilannettaan. Hakutermit: valvottu tapaaminen, tapaajavanhemmuus, identiteetin rakentumine